Sadut ovat olleet valtaisa mieleni voimavara aikojen vaihtuessa. Edesmennyt isäni kertoili minulle lapsuudessani jännittäviä satuja. Vieläkin iäkkäänä saduista kumpuaa valtaisaa mielenvoimaa. Etenkin ajaton joulun satumaailma avautuu siinä tahdissa, kun syysauringon kiekko lähenee puiden latvuksia, painuakseen talvikaamoksen hämäryyteen. Vaikka vuodet ja vuosikymmenet kuluvat, niin sadut eivät vanhene. Tosin satuihin kätketty viisaus lisääntyy vuosi vuodelta. Voin kertoa, että olen nähnyt joulutontun istuvan rantakivellä. Toisella kivellä nökötteli kalatiira ja kertoi tarinoita etelänavalla asustelevista pingviineistä, hassunkurisista juhlavista veikoista, jotka liiveissä ja hännystakeissa koreilivat hyytävän pakkasen kourissa. Tarinoita kuunnellessaan tonttu hymähteli usein itsekseen: 
 ? Kyllä on aikoihin eletty. 
Todellakin paljon on muuttunut siitä, kun lapsuuskodissani öljylampun valossa satuja lueskelin. Lapsuudessani ei ollut mitään viestimiä, ei edes sanomalehtiä tullut kotiimme. Eräs lause lapsuuteni kuvakirjasta on jäänyt mieleen: 
? Kynä paperia kyntää, ovityttö sisään ryntää. 
Ottaneeko herra vastaan runoilija Heikki rastaan?