Suomen poliittinen historia 1809-2009 on tiivis, yleistajuinen, uusimpaan tutkimustietoon perustuva esitys maamme poliittisesta historiasta suuriruhtinaskunnan ja itsenäisyyden aikana. Kirja on tähän mennessä ilmestynyt kymmenellä kielellä. Vuonna 2009 tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun Suomesta tuli sekä kansakunta että valtio. Tekijät ovat uudistaneet kirjan merkkivuoden kunniaksi. He ovat täydentäneet esitystä siten, että se ulottuu aivan tuoreimpaan nykypäivään saakka. Kirja on tarkoitettu sekä yliopistolliseksi perusoppikirjaksi että tietolähteeksi historianopettajille, toimittajille ja kaikille historiasta kiinnostuneille. Teoksen kirjoittajat, professorit Osmo Jussila, Seppo Hentilä ja Jukka Nevakivi ovat toimineet pitkään poliittisen historian opettajina Helsingin yliopistossa.