Harri Nykänen on vuodesta 2006 kirjoittanut Helsinkiin sijoittuvia Johnny & Bantzo -dekkareita, joissa ote on kevyempi ja humoristisempi kuin Raid- ja Ariel-sarjoissa. Jo lapsuudesta asti kavereita olleet, sääntöjä venyttävät huumepoliisit tuntevat kaupungin kadut ja konnat läpikotaisin. Johnny ja Bantzo ovat aina hyvän puolella, mutta osaavat käyttää pahaakin luovasti omiin tarkoituksiinsa. Sarjan kolmannessa osassa Johnnyn lapsuudenkaveri Sam Marley löytyy tapettuna yksiöstään. Sam oli ollut keskiluokkaisen perheen poika, innostunut 70-luvulla hippiaatteesta, lopettanut koulunsa kesken ja viettänyt kuljeksivaa elämää välillä Tiibet-Jamaica-Espanjan aurinkorannikko polttaen kilokaupalla pilveä. Tienestiä hän oli hankkinut muun muassa opettamalla mietiskelyä varakkaille naisille. Samin surma on yritetty lavastaa huumausaineen yliannostukseksi, jälkiä on peitetty sytyttämällä asunto palamaan. Uhrin takintaskusta löytyy Johnnylle osoitettu kirje, josta selviää, että Sam olisi halunnut tavata vanhan kaverinsa. Johnny ja Bantzo eivät katso Samin tappamista sormiensa läpi. He aloittavat omat tutkimuksensa, jotka vaativat törmäilyä ja varpaille astumista, mutta senhän kaksikko osaa. Pikkuhiljaa alkaa paljastua, että Sam tapettiin, koska hän tiesi liikaa. Mistä, sen selvittäminen ei ole helppoa, koska vastapuoli ei noudata mitään pelisääntöjä.