Pienessä siperialaisessa kylässä eletään vaatimattomissa oloissa kalavesien, korruptoituneiden virkamiesten ja 200 kiloa painavien amurintiikerien keskellä. Vuosisatoja sopuisana kestänyt ihmisen ja tiikerin yhteiselo saa verisen käänteen, kun kylän asukkaat joutuvat pedon hampaisiin. Luonnon ja ihmisen kohtaaminen kilpistyy hyisessä vuoristossa käytävään ajojahtiin, kun metsänvartija joutuu jäljittämään haavoittunutta petoa, joka ei epäröi puolustautua. Tiikeri on karuun taigaluontoon sijoittuva jännitysnäytelmä, kaikkialla maailmassa ajankohtainen kertomus luonnon ja ihmisen sotatilaan ajautuneesta rinnakkaiselosta. Se on myös kertomus ajasta, jolloin asiat olivat toisin; laajoilla vuoristo- ja metsäalueilla vaeltanut eläin sinnittelee nykyään muutaman yksilön voimin salametsästyksen ja metsähakkuiden ahdistamana. Tiikeri vie kasvokkain maailman suurimman kissaeläimen kanssa. Se on vavahduttavaa luettavaa luonnon ystäville, mutta myös realistinen kuvaus yhteiskunnallisista oloista, joissa luonnon puolustaminen jää toissijaiseksi. Salametsästäjän ja jäljittäjän näkövinkkelistä tutustumme nykypäivän Siperiaan, missä tuottoisin tulonlähde on nyljetty kissaeläin.