Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves ei ole ihan tavallinen poliitikko. Hän on syntynyt pakolaisperheessä Ruotsissa, kouluttautunut USA:ssa ja asunut viidessä eri maassa. Hänet tunnetaan kotimaassaan perustuslaillisten oikeuksien puolustajana ja maailmalla ulko- ja turvallisuuspolitiikan kovan tason asiantuntijana, mutta hän on myös kiinnostunut ruohonjuuritason kansalaisaktivismista, fi losofi asta, romaanikirjallisuudesta ja indierockista. Ilves on uuden ajan valtiomies ja maailmankansalainen. Omalla äänellä on Ilveksen kertomus matkasta takaisin kotiin ja noususta Viron politiikan huipulle. Presidentti kertoo näkemyksiään Viron paluusta Euroopan kartalle sekä elämästä, politiikasta ja ajattelusta yleisemminkin - Suomen ja Viron läheisiä suhteita unohtamatta. Teos sisältää myös valikoiman Ilveksen kirjoituksia ja puheita, jotka ovat syntyneet ennen hänen presidenttikauttaan sekä sen aikana vuodesta 2006 alkaen.