Runokset ovat runoja rikoksista, tunnetuista ja tuntemattomista. Ne tunkeutuvat mielen pimeisiin syövereihin mitään kaunistelematta tai kaihtamatta.

Murhenäytelmä tapahtuu missä tahansa, tässä ja nyt: perhe makaa olohuoneen lattialla ja kallis afgaanimatto tahraantuu vereen. Isä etsii lapsensa kappaleita kaatopaikalta. Jossain poika juoksee ase kourassa koulun käytävällä. Maaginen suviyö muistaa myös menneet mysteerit: suonsilmässä odottaa Kyllikki, maan alta kuuluu heleää laulua ja varis kantaa nokassaan huulipunahylsyä - johtolankaa kenties. Runokset kiehtovat ja kauhistuttavat. Ne tuoksuvat mullalta ja vereltä, suopursuilta ja asvaltilta, roskiksilta ja viinalta. Ne herättävät miettimään, mikä johtaa ihmisen hirmutekoihin.