Tarina Olavi ja Irene Virran rakkauden kyllästämästä avioliitosta lapsen silmin. Perheen lapsista vanhin, Ilse, kertoo kirjassa oman versionsa Virran perheen yhteisistä vuosista. Kirja perustuu Ilsen ahkerasti pitämiin päiväkirjoihin sekä muun muassa äiti-Irenen kanssa käytyihin keskusteluihin. Ilse ei ollut Olavin Virran biologinen tytär, mutta isä kasvatti lasta kuin omaansa. Pitkään Ilse ei tiennyt asian todellista tilaa ja sen selviäminen oli hänelle melkoinen järkytys. Kirjasta piirtyy varsin rakkaudellinen - vaikka ei aina ruusuinen - kuva perheen elämästä, sen eri vaiheista 1940-luvulta vuoteen 1961 ja lopulliseen eroon. Valtaosa tarinasta sijoittuu 50-luvulle. Lapselle isä on ensisijaisesti isä, ei iskelmätähti. Toki julkistakin puolta sivutaan: Miltä tuntuu mennä kouluun, kun kansakunta kohisee skandaalista, johon isä on taas kerran ajautunut. Millainen on lapsen tuska? Koska Ilsestä tulee teini samoihin aikoihin, kun nuorisokulttuuri rantautuu Suomeen - ja Ruotsiinkin - niin tämäkin puoli tuosta monia kiehtovasta ajasta tulee hyvin kuvatuksi. Kirjassa kerrotaan perhettä kohdanneista ikävyyksistä, mutta ensisijaisiesti Isäni Olavi Virta on kuvaus uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Olavi Virran elämästä kertova Timo Koivusalon ohjaama suurelokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2018. Ilse Hammar asuu puolisonsa kanssa Öregrundissa, Ruotsissa. Hän on eläkkeellä opettajan virastaan