Mihin päätyvät miehet, jotka lähtevät viemään roskapussia eivätkä koskaan palaa kotiin? Entä minne jätetään ne, jotka eivät suostu lähtemään? Pystyykö ihmisen elämästä näkemään yksittäisen hetken, jolloin alkaa alamäki? Päivi Alasalmen novelleissa ääneen pääsevät naiset, jotka kantavat häpeäänsä pystypäin, muuttuvat näkymättömiksi tai vetäytyvät erakoiksi. Miehet, jotka tappelevat viinan pirun kanssa tai hukuttavat elämänsurunsa työhön. Mutta nämäihmispolot ovat myös kovapäisiä ja päättäväisiä. Silläkuka pitää ihmisestä huolta - ei kukaan muu kuin hän itse. Koirapäinen pyöveli on kokoelma novelleja, joissa meno on reipasta, elämä rujoa ja mustanpuhuva huumori kukkii. Kieli on oivaltavaa ja suoraviivaiset tiivistykset ihmiskohtaloista herkullisia. Henkilöitä yhdistää häpeän ohittaminen ja selviytyminen yhteisön langettamista tuomioista. Joissakin tarinoissa on alasalmelaisen mittakaavan mukaan onnellinen loppu, kuin aikuisten sadussa. Toisissa päivä päättyy vähemmän suotuisasti, mutta jonkinlaiseen tasapainoon päästään, vaikka se olisi sitten saavutettava joka aamu uudestaan.