Brittiläis-irlantilainen poikabändi One Direction nousi kuuluisuuteen sijoituttuaan Britannian X Factor -ohjelmassa kolmanneksi vuonna 2010. Kilpailun jälkeen yhtye solmi levytyssopimuksen X Factorin isän, Simon Cowellin levy-yhtiön kanssa, ja tie supertähteyteen alkoi. Up All Night -debyyttinsä myötä vuonna 2011 One Directionista tuli ensimmäinen brittiyhtye, jonka esikoisalbumi on julkaisuviikollaan noussut Yhdysvaltain Billboard 200 -listan kärkeen. Myös kaksi seuraavaa albumia nousi myyntikärkeen USA:ssa. Vuonna 2012 Britannian ääniteteollisuus valitsi singlen What Makes You Beautiful vuoden parhaaksi brittiläiseksi singleksi. Kahdella ensimmäisellä levyllään 1D ylitti 12 miljoonan myydyn albumin rajapyykin. Yhtyeen kolmas albumi ilmestyi 2013. Sitä myytiin Suomessa 20 000 kpl ensimmäisen viikon aikana. Tämä jokaisen fanin pakollinen lahjakirja ilmestyy samaan aikaan Britanniassa ja Suomessa. Se esittelee huikaisevin kuvin Liamin, Niallin, Zaynin, Louisin ja Harryn sellaisena kuin heidät nähtiin vuoden 2013 aikana kiertueilla, lavoilla ja esiripun takana. Kirja sisältää 150 tuoretta kuvaa nuoriksi miehiksi kasvaneiden teinitähtien matkalta menestysshowsta toiseen.