Harper Leeltä odotettiin turhaan toista kirjaa yli 50 vuotta, kunnes kansainvälisen kustannusmaailman hämmästykseksi ja riemuksi kirjailijan arkistoista löytyi vuoden 2014 lopulla ennen julkaisematon romaanikäsikirjoitus Kaikki taivaan linnut. Kirjan amerikkalainen kustantaja HarperCollins on kertonut kesällä 2015 julkaistavan painoksensa määräksi kaksi miljoonaa. Vaikka Kaikki taivaan linnut kirjoitettiin ennen Kuin surmaisi satakielen -kirjaa, se jatkaa päähenkilö Scoutin tarinaa. Scout on nyt nuori nainen, joka matkustaa isänsä luo vanhaan kotikaupunkiinsa. Lapsuutensa maisemiin palaava Scout joutuu painiskelemaan niin henkilökohtaisten kuin poliittistenkin kysymysten parissa, joita yhteiskunta, suhde omaan isään ja alabamalainen pikkukaupunki herättävät. Harper Lee (s. 1926) syntyi ja kasvoi Alabamassa. Hän opiskeli lakia Alabaman yliopistossa ja muutti myöhemmin New Yorkiin. Esikoiskirja Kuin surmaisi satakielen julkaistiin vuonna 1960 ja se voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1961. Romaani kuuluu jokaisen amerikkalaiskoululaisen lukulistalle ja jokaisen kirjoja rakastavan kirjahyllyyn.