Maria Kallio on jättänyt Espoon poliisin taakseen. Suunnitelmat vähäosaisia auttavasta lakiasiaintoimistosta kuitenkin kariutuvat, kun kumppaniksi aiottu opiskelutoveri Leena vammautuu pysyvästi auto-onnettomuudessa. Maria aloittaa työt sisäasianministeriön alaisessa perheväkivallan tutkimusprojektissa, turvallisesti työpöydän takana. Leenan kautta Maria tutustuu toimittaja Jutta Särkikoskeen, joka on paljastanut kahden kiekonheittäjän dopinginkäytön. Särkikoski on loukkaantunut hämärissä olosuhteissa: hänen autonsa on suistettu tieltä, kun hän on ollut haastattelemassa yllätysläpimurron 800 metrin juoksussa tehnyttä Toni Väärää. Myös kyydissä ollut Väärä vammautuu niin pahasti, että seuraava kausi jää väliin. Särkikoski on saanut tappouhkauksia jo ennen kolaria, eikä niille näy loppua. Irtiotto menneestä ei ole Marialle helppoa, mistä kertovat häntä toistuvasti piinaavat painajaiset. Kun Juttaan kohdistuneet uhkaukset pannaan täytäntöön, Maria joutuu yllättäen kohtaamaan vanhan työpaikkansa ja sen tutun yhteisön. Muistot lähes katastrofiin päättyneestä edellisestä henkirikostutkimuksesta eivät päästä rauhaan, mutta kilpajuoksussa murhaajan kanssa ei auta jäädä lepäämään takasuoralle. Ennen kuin maalinauha katkeaa, on urheilumaailman skandaalissa poliiseja ehtinyt johtaa väärän jäljille aivan liian moni. Väärän jäljillä on kymmenes Maria Kallio -rikosromaani, jolla Leena Lehtolainen jälleen valloittaa paalupaikan kotimaisessa jännityskirjallisuudessa.