"Kertomus sokeudesta vakuutti minut lopullisesti Saramagon neroudesta. Jos ylipäätään lukee kirjoja, on rikos jättää tämä kirja lukematta. Huolettomin mielin siihen ei kannata tarttua, sillä teksti tulee iholle: toista yhtä fyysistä, pelottavaa ja paikka paikoin kuvottavaa teosta en muista."
- Juha Itkonen, Image 2007/8

Kaupungissa riehuu outo epidemia. Ihmiset alkavat nähdä pelkkää valkoista. Jotta sairauden leviäminen voitaisiin estää, sokeille perustetaan reservaatteja. Näkevien pelko sokeutumisesta ajaa inhimillisyyden ohi. Reservaateissa syntyy eloonjäämistaistelu. Tilannetta seurataan silmälääkärin vaimon kautta, joka on näkevänä seurannut sokeutunutta miestään eristykseen. Pariskunnan ympärille muodostuu pieni ystävien piiri, joka yrittää säilytttää ihmisyytensä kaaoksen keskellä. Vaimo on ainoa joka näkee reservaatin alennustilan. Ennen pitkää hän alkaa toivoa olevansa itsekin sokea, mutta halu auttaa muita pitää hänet vahvana.

Lukija on samassa asemassa kuin ainoa näkevä, todistamassa tapahtumia joihin ei voi vaikuttaa. Pessimistisestä pohjasävystään huolimatta tarina ei lietso toivottomuutta: ystävyys, solidaarisuus ja epäitsekkyys synnyttävät pieniä onnenhetkiä.