Miljoonat ihmiset ovat vaarassa, jos katastrofi Mustallamerellä toteutuu. Onko mitään enää tehtävissä? Mustanmeren pohja. Mittaamattoman arvokkaita laivanhylkyjä keskellä pimeää tyhjyyttä. Kuoleman maailma, joka päivänvaloon noustessaan tuhoaisi kaiken elämän. Risto Isomäen lähitulevaisuuteen sijoittuva jännäri avaa eteemme aidon kauhukuvan massiivisesta ekokatastrofista. Meribiologi Irina Tserkassova on miehensä Alexin kanssa arkeologisilla kaivauksilla Rostovin lähistöllä. Alex tutkii muinaisia mahtavia hautakumpuja, kurganeja, ja on vakuuttunut, että alueella on vielä koskematon hauta. Kun vain osaisi ajatella kuten aron asukkaat tuhansia vuosia sitten. Pian Irina kuitenkin saa arvoituksellisen hätäpuhelun kollegaltaan Jurilta: "Callaon maalari on tullut kylään." Henkeään uhmaten Irina ja Juri lähtevät merelle selvittämään arvoitusta rukoillen olevansa väärässä. Mustallamerellä on tapahtumassa äärimmäinen ekologinen muutos, vaikka tieteellisten laskelmien mukaan sellainen ei voisi olla mahdollista. Pahimmassa tapauksessa miljoonat ihmiset ovat välittömässä vaarassa.