Jalokivet ovat joskus tappavan kauniita. Komisario Maria Kallio kollegoineen huomaa, että lumoavat jalokivikorut voivat nostaa esiin ihmisen raadollisimmat piirteet. Tapiolan kirkon tiloista löytyy ruumis, antiikki- ja jalokivikauppias Jaakko Pulma, jonka puoliso on kansanedustaja. Kateissa ovat arvokkaat perinnejalokivet, mutta kuka himoitsee niitä niin paljon että tappaisi? Maria Kallion ryhmän tutkimukset johtavat rahapelien ja rahanpesun maailmaan. Mutta miksi vainajan puhelimesta alkaa tulla viestejä? Menneisyydessä tapahtuneesta onnettomuudesta paljastuu yllättäviä piirteitä. Kun tilanne kasvaa kansainvälisiin mittoihin, ei lopullisessa voimienmittelössä pommiuhkauksineen ole poliisikaan turvassa. Leena Lehtolainen on maamme suosituimpia kirjailijoita, joka palaa 13. Maria Kallio -dekkarillaan kovien rikosten maailmaan.