Kuka Kielisen asukkaista on avaimenkantaja? Uuden, jännittävän Avaimenkantaja-trilogian ensimmäinen osa. Mirandan, Veeran ja Olavin kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä ja käsityksensä niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä. Eräänä elokuun päivänä Kielisen kylän taivaalle ilmestyi merkillinen lintuparvi. Tavallisten lintujen lisäksi siinä oli papukaijoja ja undulaatteja ja jopa merikotka. Parvi kuljetti mukanaan koria, jossa matkusti Opri koiriensa Fanelin ja Fonarin sekä taivaskissa Natalian kanssa. Opri oli tullut Taivazalasta Kieliseen etsimään poikaansa. Miranda alkaa ystäviensä Veeran ja Olavin kanssa selvittää, mikä Taivazala oikein on ja kuka on ryöstänyt Oprin pojan. Miksi hänet on ryöstetty Kieliseen? Ja mistä johtuu, että rehtori muuttuu yhä vihaisemmaksi ja sulkeutuu usein koulun tornikamariin? Mikä sairastuttaa Kielisen lapset? Sari Peltoniemen kirjoittama ja Laura Haapamäen kuvittama Taivazalan joutsen on kiehtovan Avaimenkantaja-trilogian ensimmäinen osa. Seuraavat osat, Allmaan joutsen ja Vattenborgin simpukka, ilmestyvät 2017. Sari Peltoniemi on Lempäälässä asuva monipuolinen ja arvostettu kirjailija, joka kirjoittaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Hän on syntynyt Kauhavalla. Takavuosina hän teki tekstejä ja soitti bassoa Noitalinna huraa! -nimisessä yhtyeessä ja nykyisin hän tekee sanoituksia Musta köksä -yhtyeelle. Sari Peltoniemen tarinoiden parissa tavallinenkin voi muuttua epätavalliseksi ja arki seikkailuksi. Kirjailija vie lukijan matkoille, joilta palaa uudistuneena, virkistyneenä ja aiempaa viisaampana. Sari sanoo kirjoittavansa luomufantasiaa, jossa yhdistyvät arkinen todellisuus ja mielikuvituksen rajattomat mahdollisuudet. Laura Haapamäki on Rovaniemellä asuva kuvittaja. Laura rakastaa kuvitteellisten henkilöiden ja maailmojen esittämistä kuvitustensa kautta, ja tekee maalauksensa pääasiassa tietokoneella. Laura on kotoisin Kauhajoen Päntäneeltä ja opiskeli graafista suunnittelua Lapin Yliopistossa. Taiteen lisäksi hän harrastaa ratsastusta ja videopelejä.