Mihin sirkuksen eläimet katoavat? Suositusta Supermarsu-sarjastaan tunnettu Paula Noronen on tehnyt uuden aluevaltauksen: lasten humoristisen dekkarisarjan päähenkilöinä seikkailevat Tagli ja Telle. Sisarukset asuvat ison kauppakeskus Muhkun yläkerrassa. Muhkusta he löytävät kaiken tarvitsemansa, kuten ruokaa, huvitusta ja urheiluvälineitä. Huonekaluliikkeen upottavissa sängyissä on hauska nukkua aina väillä. Ulkomaankomennukselle lähteneille vanhemmilleen he skypettävät joka ilta. Telle on skeittaileva sporttityttö, riskejä ottava huimapää. Hän joutuu myös helposti vaikeuksiin. Velipoika Tagli taas on hiljaisempi mutta kyvykäs "MacGyver", trenditietoinen nörtti, joka tiukan paikan tullen ratkaisee ongelmat teknisellä taituruudellaan. Tagli ja Telle perustavat etsivätoimistonsa kauppakeskuksen salahuoneeseen, kun läheiseltä sirkussaarelta alkaa kadota eläimiä. Onneksi hätiin lennähtää myös puhuva papukaija, älykäs Seppo, josta tulee korvaamaton apu tutkimusten edetessä. Mutta uskaltaako kukaan mennä tunneliin, jota pitkin pääsisi suoraan saarelle selvittämään outoa mysteeriä? Jännittävät seikkailut jatkuvat kaupungissa ja sen alla, maalla ja merellä. Oili Kokkosen irrottelevan värikäs kuvitus sopii mainiosti vauhdikkaaseen tarinaan. Paula Noronen on armoitettu kirjailija, kolumnisti, koomikko ja käsikirjoittaja, huumoriin erikoistunut media-ammattilainen. Kuvitustöiden ohessa Oili Kokkonen työskentelee käsityökoulun opettajana. Hänen kuvituksiaan on nähty muun muassa postikorteissa, seinämaalauksissa ja lastenvaatteissa. Oili on valmistunut Ikaalisten Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kuvittajalinjalta vuonna 2002 ja Lahden Muotoiluinstituutista vuonna 2008.