Suosittu päiväkirjasarja jatkuu tihentyvin kuvin Erkki Tuomiojan päiväkirjamerkinnöissä vuosilta 1998-2000 piirtyvät tarkasti näkyviin niin sisä- ja ulkopoliittiset kärhämät, EU- ja EMU-asiat kuin poliitikkojen tunnelmatkin. Vuodet 1998-2000 merkitsevät Tuomiojalle kasvavan vastuun aikaa. Kevään 1999 vaalit ovat varoitus demareillekin, ja kovaa palautetta sataa kentältä. Hallitusneuvottelut ovat kiperät. Tuomioja astuu ensi kertaa ministeriksi, kauppa- ja teollisuusministeriön johtoon. Talvella 2000 Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi nousee Tarja Halonen, jonka tuolille ulkoministeriksi istuu Tuomioja. Alkaa hänen pitkä kautensa ulko- ja turvallisuuspolitiikan keulilla. Mies sukkuloi vauhdilla ympäri maailmaa. Tuomioja havainnoi tapahtumia päivittäin. Päiväkirjat ovat ajan tuoretta ja pitävää dokumentointia. Teos päättää poikkeuksellisen päiväkirjasarjan ensimmäisen vuosikymmenen. Teoksen on toimittanut valtiot. tri Veli-Pekka Leppänen. Hän on myös täydentänyt teosta tiivistelmillä kunkin vuoden päätapahtumista. Erkki Tuomioja on valtiotieteen tohtori ja poliittisen historian dosentti. Kansanedustajana hän on ollut vuosina 1970-1979 ja uudelleen vuodesta 1991 alkaen. Helsingin kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajana hän oli 1979-1991. Hän on toiminut lukuisissa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä tehtävissä, kirjoittanut useita ulkopolitiikkaa ja poliittista historiaa käsitteleviä teoksia ja on vuonna 2015 perustetun Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen puheenjohtaja. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana hän on toiminut vuosina 1996-1999, Suomen kauppa- ja teollisuusministerinä 1999-2000 sekä ulkoministerinä 2000-2007 ja 2011-2015.