Algot Untolan (1868 ? 1918) luovan toiminnan logiikkaa tarkasteleva tutkimus tuo esiin hänen yksilöllisen, kansanomaiseen kulttuuriin pohjautuneen maailmankuvansa ja arvomaailmansa, jonka pohjalta hän asettui yhteiskunnan heikoimpien puolelle. Perustuslaillisesta, ihanteellisesta isänmaallisuudesta ja sen moraalikäsityksistä poikkeavat näkemykset tekivät Untolasta aikakautensa toisinajattelijan, jonka kirjoitukset herättivät jyrkkää, vaientamaan pyrkivää vastustusta valtavirtakulttuurin piirissä. Untolan arvoista käsin yhteiskunnan ristiriitaisuudet näyttäytyivät karnevalistisilta, ja sen vuoksi Harhama sisältää karnevalisoituneelle kirjallisuudelle tyypillistä piilotettua polemiikkia erilaisia aikakauden ilmiöitä ja aatevirtauksia kohtaan. Omaelämäkerrallisena pidetyn Harhaman laajassa asiayhteydessä toteutettu analyysi osoittaa, miten Untola pohdiskeli siinä aikakauden julkisen keskustelun tärkeimpiä teemoja ambivalentissa ja parodisessa sävyssä. Teoksessa käsitellään kriittisesti Eino Leinon ja muiden, pääasiassa pääkaupungin elitistisen, kulttuuriradikaalin nuorison suosimia aatteita: Varhaisaktivismia, seksuaaliradikalismia sekä symbolistisen taiteen taustalla ollutta dekadenssia ja nietzscheläistä yksilömoraalia. Suomen ja Pohjoismaiden historian alaan kuuluvassa tutkimuksessa on sovellettu karnevalistiseen kirjallisuuteen erikoistuneen venäläisen filosofin Mihail Bahtinin kieli- ja kirjallisuusteoriaa. Tutkimusaineistona on käytetty Harhaman ja sen jatko-osan Martvan lisäksi tekijän saman ajanjakson lehtikirjoituksia sekä kaikkia niitä vuosina 1906 ? 1909 syntyneitä tekstejä, jotka käsittelevät Untolaa tai hänen kirjoituksiaan.