Silmua harmittaa. Leikit ovat ihan kesken, ja vauvan väsyttämä äiti käskee äkäisesti nukkumaan. Miksi pitää nukkua, vaikkei yhtään väsytä? Ja mistä tietää, että väsyttää? Miksi aikuiset saavat valvoa pidempään? Ja mikä on yökyöpeli?Pian uni vie Silmun mukanaan metsään, maatilalle, veden alle ja lopulta tunturiin, jossa uni muuttuu vähän pelottavaksikin, kun Silmu kohtaa unettomuudesta kärsivän yökyöpelin! Onneksi Silmun herätessä aamulla kaikki on taas tavallista. Äitikin on pirteämpi...Asiantuntijaryhmän hauskaan tarinan muotoon rakentama kiehtova tietokirja avaa helppotajuisesti unen kiehtovaa, ja monilta osin vielä aivan tuntematonta, maailmaa. Eläinten ja ihmisten unen erityispiirteet, unen merkitys soluille, hermostolle ja aivoille sekä moni muu jännittävä juttu saa lapsentasoisen selityksen, joka kiinnostaa myös aikuista lukijaa. Kirjoittajakolmikko on ruuhkavuosiaan eläviä univajeisia äitejä ja unitutkijoita, jotka tutustuivat tehdessään väitöskirjaansa samassa tutkijaryhmässä Helsingin yliopistolla. Lastenkirjan ideointi käynnistyi vuonna 2013 kirjoittajien omien lasten saamisen myötä. Kuvittajaksi innostui mukaan palkittu kuvittaja Virpi Talvitie, joka on tehnyt kymmenien satukirjojen lisäksi runsaasti eri alojen oppikirjoja ja lasten tietokirjoja.