Pitkäkatu jatkaa samalla vetävällä, totuudentuntuisella, elämänmakuisella kerronnalla kuin sarjan aiemmatkin kirjat. Vaikka kirjan tarina on jatkoa aiemmin julkaistuille Rajalat- ja Rullakatu-teoksille, Pitkäkatu on itsenäinen romaani. 

Romaanisarjan kolmannessa osassa Marja ja Matti lapsineen muuttavat Rullakadulta Pitkäkadulle. Rajalan lapset ovat perineet Keijon levottomuuden ja vetovoiman. Marja pelkää lastensa puolesta, miten rikkinäinen lapsuus ja vanhempien riidat ovat vaikuttaneet heihin. Keijo ei vieläkään anna periksi, hän on asunut vuosia Virossa, palannut Suomeen ja sotkeutuu entisen vaimonsa elämään entistäkin tiukemmin. 

- Olen tehnyt kaikkeni karistaakseni hänet. Se taponyritys oli äärimmäinen teko, mutta sekin oli tehoton. Mies ponnahtaa esiin aina kuin vieteriukko, Marja tuskailee. 

Keijo myöntää, että Marjasta on tullut hänelle pakkomielle, hän kutsuu tätä edelleen vaimokseen. Samaan hengenvetoon hän kerskuu muilla naisjutuillaan. 

- Näin kiillon naisen silmissä, minä tunnistan sen. Kohtaan niitä katseita yllättävissä paikoissa, viimeksi aamulla pankkitiskin takaa. Olen puoleensavetävä, osaan nauttia niistä katseista. Sekä niistä hitaista ja nopeista riisuuntumisista, joihin katseet usein johtavat.