"Lähde tästä talosta! Ellet tottele, olet kuoleman oma!" Ääni puhui kovaa. Sävy oli vaativa. Maa tuntui vavahtelevan allani äänen vaikutuksesta. Kuulin äänen - mutta en nähnyt puhujaa. Olin viisitoistavuotias. En tiennyt mihin lähteä. En tiennyt mitä elämässäni vastedes tapahtuisi. Tiesin vain, että oli toteltava ääntä ja lähdettävä Afrikan yöhön. En ollut koskaan kuullut Jeesuksesta. Nyt Hän puuttui elämääni määräysvallallaan. Tähän päivään saakka Hän on johdattanut minua. Surprise Sithole ("Sit-holy") syntyi eteläafrikkalaisessa Mosambikin tasavallassa. Hänen esivanhempansa olivat noitia. Elämä viidakossa oli pelon, sorron ja köyhyyden hallitsemaa. Mitään ennusmerkkejä ei ollut siitä, että Surprisen elämä poikkeaisi aiempien sukupolvien kiroustäyteisestä olemassaolosta. Mutta sitten puhui Ääni! Kaksikymmentäviisi vuotta on kulunut ihmeestä oljista ja savesta kyhätyssä majassa. Vuodet ovat muodostuneet uskon ihmeiden helminauhaksi monien elämässä - käärmeen kuolettavasta puremasta selviytymisestä aina kuolleitten heräämiseen. Noitatohtorin poika on perustanut yli kymmenentuhatta seurakuntaa ja julistanut Kristuksen voiton evankeliumia useimmissa maapallon kansakunnissa. Tämä kirja on uskomaton, mutta alusta loppuun totuudellinen kertomus miehestä, jota Jumala käyttää Afrikan muuttamisessa. "Minun on vaikea kuvitella kenenkään voivan lukea tätä kirjaa tulematta äärettömän janoavaiseksi kokemaan kaiken, mitä Jumala voi antaa, maksakoon mitä sitten maksaakin. Tätä varten Jumala on kutsunut Surprisen palvelijakseen. Auttamaan sinua kokemaan suuren muutoksen elämässäsi." - BILL JOHNSON Bethel-seurakunta, Redding, Kalifornia, USA Pastori Surprise johtaa Heidi ja Rolland Bakerin Iris Ministries -järjestön kansainvälistä pastorien yhteistyöjärjestöä. Hänen valvonnassaan on kymmenentuhatta seurakuntaa Mosambikissa, Malawissa ja muissa eteläisen Afrikan valtioissa. Hän puhuu seitsemäätoista kieltä (kahta lukuun ottamatta kaikki Pyhän Hengen opettamia). Hän asuu perheineen Nelspruitissa, Etelä-Afrikassa.