Efesolaiskirje avaa meille ikkunan ikuisuuteen, aikaan jolloin maailmaa ei vielä ollutkaan. Jo silloin Jumala teki suunnitelman ihmiskunnan lunastamiseksi synnin vallasta. Sen hän on myös toteuttanut ? ja toteuttaa ? hyväksi näkemällään tavalla. Mekin kaikki kuulumme osana siihen. Kirje tuo myös esiin selvemmin ja sykähdyttävämmin kuin mikään muu Raamatun kirja kristillisen seurakunnan aseman ja merkityksen sekä ajankohtaisen kysymyksen kristittyjen yhtedestä. Liisi Jokiranta on kirjailija, teologian maisteri ja kokenut raamattukouluttaja.