-Mieli virittää seksuaalisen mielenkiinnon ja halun ja käynnistää seksuaalisen kiihottumisen. -Jokainen voi löytää oman kiihottumisensa ydinteeman ja tunnistaa, millaiset mielikuvat, tilanteet ja ihmiset herättävät itsessä voimakkaimmat seksuaaliset reaktiot. -Kunnollinen kiihottuminen takaa laadukkaammat, intensiivisemmät ja nautinnollisemmat seksuaaliset kokemukset oman kumppanin kanssa. Lapsuudessa ja nuoruudessa tyydyttämättä jääneet tarpeet heijastuvat pitkälti niin aikuisuuden parisuhteeseen kuin sen seksuaalielämään. Syvällisen itsetutkiskelun ja fantasioiden avulla voi kuitenkin päästä psyykkiseen sovintoon ja purkaa patoumia sekä eheytyä ja löytää samalla oman seksuaalisuutensa nautinnollisen ytimen. Kolmekymmentä vuotta seksuaaliasioita tutkinut, niistä kirjoittanut ja esitelmöinyt tutkimusprofessori Osmo Kontula astuu tässä kirjassaan uudelle ja rohkealle tielle. Hän kuvaa mielessä piileviä halun ja kiihottumisen alkulähteitä, joita tuoreimmat tutkimukset mielen seksuaalisuudesta ja kiihottumisesta käsittelevät. Käytännön kokemukset psykoterapeuttisesta hoitotyöstä sekä monet esimerkit ja harjoitukset auttavat niin seksuaalisuudesta kiinnostunutta yksittäistä lukijaa kuin terveydenhuollon ammattilaistakin jännittävälle ja kiehtovalle tutkimusretkelle eroottisuuden ja kiihottumisen maailmaan. Hetkeen keskittyminen kytkee yhteen kehon, mielen ja hengen ja antaa fyysistä nautintoa sen syvällisen yhteyden kautta, mikä meillä on itseemme ja toiseen. On mahdollista luoda kumppanin kanssa seksuaalinen ja emotionaalinen liitto, joka tyydyttää syvimpiä tarpeitamme ja tuottaa jopa eroottisia huippukokemuksia. Kirja on saatavana myös e-kirjana.