Ketkä Suomessa käyttävät valtaa? Politiikan valtasuhteet ovat mullistuneet muutamassa vuosikymmenessä. Presidentin valtaa on siirretty hallitukselle, jonka asemaa EU-jäsenyys ja kansainvälistyminen ovat vahvistaneet. Puolueet edustavat entistä pienempää osaa äänestäjäkunnasta, ja niiden sisällä valta on siirtynyt kauemmas kenttäväen ulottuvilta. Politiikan johtopaikat ovat edelleen valtaosin miesten hallussa. Koulutuksen ja varallisuuden tapaan myös vaaleihin osallistuminen periytyy. Media ja markkinat vaikuttavat yhä enemmän poliitikkojen päätöksiin. "Poliittinen valta Suomessa" -teoksessa alan johtavat tutkijat analysoivat tärkeimpien valtiollisten instituutioiden sekä kansalaisjärjestöjen, median ja markkinoiden vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon. Kirjoittajat vertaavat Suomen valtarakennetta kattavasti muihin Euroopan maihin sekä pohtivat kotimaista vallankäyttöä ja poliittisen järjestelmämme tulevaisuutta. "Poliittinen valta Suomessa" soveltuu oppikirjaksi korkeakouluihin ja käsikirjaksi niin politiikassa toimiville kuin sitä seuraaville.