Pariisin rautatieasema syksyllä 1894. Melua, tungosta, likaa; aivan toisenlaista kuin unelmissa. Nuori laulajalupaus Aino Ackte on lähtenyt menestymään. Helsingin asemalle on jäänyt innokas ihailijajoukko ja muuan kirkaskatseinen Heikki Renvall. Pariisi hurmaa laulajan, ja siellä ystävyys taiteilija Albert Edelfeltin kanssa on kohtalon sanelema. Tie Pariisin oopperan primadonnaksi ja New Yorkin Metropolitaniin osoittautuu kuitenkin mutkaiseksi. Taistelu rooleista kysyy kyynärpäitä, eikä kriitikkoja aina kiinnosta sopraanon heleys, vaan silkka raha. Mutta sille, joka on päättänyt voittaa, ei mikään uhraus ole liian suuri. Aviomies ja kaksi lasta saavat odottaa Helsingissä, yöt saavat hukkua itkuun ja ikävään, kunhan vain tähti loistaa seuraavassa esityksessä ja lehdet ylistävät. Samaan aikaan maailma kulkee kohti suurta sotaa, Suomi kohti ankaraa itsenäisyyttä. Raija Orasen taiteilijaromaani Ackte! on ehdottoman mestarin työtä. Sen omaääninen kertojahahmo on loistelias, heikkoudessaankin vahva, syvästi tunteva ja älykäs Aino Ackte. Kertojansa myötä romaani herättää henkiin Ackten suhteen vanhempiinsa ja perheeseensä, taistelut Pariisin oopperassa ja rakkauden musiikkiin. Kuvaus tulvii säveliä ja draamaa, se jää vahvasti mieleen.