Tragikoominen hahmo, muuan Kiiskinen, elää kuten kuka tahansa: vailla ideologisuuden rasitteita, politiikan onttoutta. Asuntoratkaisut kiinnostavat, vanhenevasta äidistä kannetaan huolta. Kiiskisen päivät ovat tavallisia ja absurdeja. Maailman tapahtumat eivät kosketa häntä, vaikka uutisia tunkeutuu kasvojen eteen taukoamatta, kaikkea ympäristötuhosta korruptioon ja formula 1
-kilpailuista kansanmurhaan.

Uskomattoman herkällä banaaliudella kuvattu Kiiskis-arki monistuu niin runojen sisällä kuin peilautumalla teoksessa juoksevaan lähes päättymättömään uutisvirtaan. Mutta tarvitaanko maailmassa mukana olemiseen joku toinen
Kiiskinen? Pysäyttääkö edes läheisen kuolema ajattelemaan koko maailman haurautta?

Jyrki Kiiskisen runoteos Kiiskiset näyttää lähes kivuliaalla tavalla epäpoliittisuuden läpikotaisin poliittisen luonteen. Silmät voi yrittää sulkea, mutta niin ei voi tehdä. Toivoa sopii, että varmuuksien katoamisesta ja kuolemaa kohti olemisesta avautuu uusi horisontti, uusia kysymyksiä.