Haasteet koulumaailmassa lisääntyvät ja monimutkaistuvat. Erityinen, varhainen ja kohdennettu tuki vaatii entistä enemmän sekä osaamista että osaajia, ja perherakenteiden murroksessa lapset ja nuoret tarvitsevat yhä enemmän läsnä olevia sekä ammattitaitoista tukea ja ohjausta antavia aikuisia. Kouluissa tehtävä sosiaalityö on toimiva vastaus näihin haasteisiin. Sosiaalityö koulussa: avaimia hyvinvointiin on ensimmäinen kouluissa tehtävästä sosiaalityöstä kirjoitettu, alan sisäisistä kokemuksista ammentava suomenkielinen esitys. Teoksessa käsitellään koulusosiaalityöntekijöiden eli koulukuraattorien työn taustaa ja nykytilannetta sekä työn perustehtävää ja tarkastellaan työn tulevaisuudennäkymiä. Keskeisessä osassa ovat matalan kynnyksen auttamisen periaate ja moniammatillinen asiantuntemus, jotka hyödyttävät oppilaitosyhteisön lisäksi myös koteja. Näkökulmassa painottuu koulusosiaalityön merkitys mahdollisuutena ja voimavarana sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä. Teos pyrkii tarjoamaan uusia ajatuksia, rohkaisua ja työvälineitä sekä koulusosiaalityön tekijöille että kouluhyvinvoinnin suunnittelusta ja järjestämisestä vastaaville, ja se soveltuu hyvin myös sosiaalialan opiskelijoille.