Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kunniaksi Arktikum-talossa toimiva Lapin maakuntamuseo avasi 6.12.2017 täysin uudistetun Petsamo 1920-1944 Suomi Jäämeren rannalla -perusnäyttelyosion. Museon omiin kokoelmiin perustuvan näyttelyn keskeinen sisältö tuotettiin museon henkilökunnan toimesta. Näyttelyssä on runsaasti esillä sekä esine- ja arkistoaineistoja, postikortteja ja historiallisia valokuvia. Tämän näyttelyjulkaisun kuvitus ja tekstit löytyvät olennaisilta osiltaan itse näyttelystä. Julkaisu sisältää lisäksi näyttelyssä esillä olevien esineiden kuvat. Näyttelytekstien lisäksi julkaisua on täydennetty asiantuntijoilta pyydetyillä artikkeleilla eri aiheista. Kirjan takakannessa kerrotaan: ?Tarunhohtoinen Petsamo kuului itsenäiseen Suomeen vuosina 1920-1944, mutta alueen asutushistoria yltää jopa yhdentoista tuhannen vuoden takaiseen aikaan. Kapea Jäämeren rantakaistale kasvoi koko Suomelle merkittäväksi alueeksi jäättömän sataman, laivayhteyksien, meren runsaiden antimien, kaivannaislöytöjen ja eksoottisen luonnon ansiosta. Maantien ja majoitustilojen valmistuttua tuhannet matkailijat huristelivat tutkimaan Petsamon nähtävyyksiä, luontoa, kolttakyliä ja ortodoksisuutta. Tähän julkaisuun sisältyy Lapin maakuntamuseon Petsamoa esittelevän perusnäyttelyosion keskeinen sisältö, jota on täydennetty kattavalla esinekatalogilla. Lisäksi julkaisu sisältää useita asiantuntijoiden laatimia artikkeleita, jotka käsittelevät Petsamon geologiaa, maiseman kehitystä, luontoa, esihistoriaa, tiestöä, kolttia, taidetta ja väestön uudelleen asuttamista. Teos täydentää monin ansiokkain tavoin laajaa Petsamo-aiheista kirjallisuutta.? Artikkeleiden kirjoittajat: FT, erikoisasiantuntija Peter Johansson & FT Laura S. Lauri, GTK FL, museonjohtaja, arkeologi Hannu Kotivuori, Lapin maakuntamuseo FM, emeritustutkija, Heikki Kauhanen, Heinola Erkki Lilja, rakennusmestari, tie perinnehenkilö, Rovaniemi FM, Sonja Tanhua, Giellagas instituutti, Oulun yliopisto FT, taidehistorian professori, Tuija Hautala-Hirvioja, Lapin yliopisto KM, Tiina Harjumaa, väitöskirjatutkija, Lapin yliopisto Kustantaja: Lapin maakuntamuseon julkaisuja 19 (2018) Kirjan toimituskunta: Tuija Alariesto, Hanna Kyläniemi, Hannu Kotivuori ja Heidi Pelkonen (Lapin maakuntamuseo)