Pohjois-Ruotsissa lähellä Norjan rajaa Lulejoessa on tuhka tiheässä vesivoimaloita, joiden padot vangitsevat mahtavia vesimassoja. 

Kiivaan runsassateisen jakson jälkeen tapahtuu jotain, minkä ei pitänyt koskaan olla mahdollista: padot murtuvat, ja kuin tyhjästä nousee korkea märänharmaa seinä, joka liikkuu. Veden kahlitut voimat ryntäävät vapauteen kohti kaukana odottavaa merta. 

Veden viemää marssittaa tuon jokitsunamin tielle kourallisen ihmisiä. Heidän maailmansa, ja joskus he itsekin, huuhtoutuvat ikuisesti pois. 

Urbaanisaamelainen istuu automaattilukittuvassa retrosaabissaan fiilistelemässä samalla kun veden pinta nousee nousemistaan. Helikopterilentäjän piti tehdä itsemurha vuorta vasten lentämällä, mutta vesimassat tekevät hänestä eräänlaisen pintapelastajan. Joukkoon mahtuvat vielä lapsestaan ylihuolehtiva loppuunpalanut opettajatar, voimalaitostyöntekijä, joka saa tilaisuuden näyttää hameväelle kuka loppujen lopuksi on kuka, viimeisillä voimillaan uutta elämää luova taiteilijanalku ja muutama muu. 

Kaikkien näiden oivaltavasti erilaisten hahmojen kohtalot liittyvät yhteen veden viedessä mukanaan autot, mökit, koirat - ja osan ihmisistäkin.

Veden viemää on ruotsalainen ja mikaelniemimäinen katastrofiromaani. Se tapahtuu yhtenä kohtalokkaana päivänä Norrbottenin saloilla. Sen tempo ja kiihkeys salpaavat hengityksen.