Iltapäivälehtien lööpeissä lastensuojelutapaukset kiteytetään muutamaan iskusanaan, mutta mitä näiden julkisuuteen päätyvien tapahtumien taustalla voi oikeasti olla? Tästä kertoo fiktion keinoin lastensuojelun ammattilainen, kirjailija Sisko Koskiniemi toisessa romaanissaan Ihan tavallinen perhe. Tarinan päähenkilönä ja kokijana on aiemmasta teoksesta tuttu poliisilaitoksen sosiaalityöntekijä Kaija, jonka silmin lastensuojelukirjausten ja kuulustelujen viralliset asiakirjatekstit muuttuvat eläväksi todellisuudeksi. Tämän todellisuuden keskellä on lapsi tai aikuinen, perheellinen tai yksin asuva - kuka tahansa meistä. ?Mutta nehän olivat ihan tavallinen perhe!? Muutamaan syksyiseen kuukauteen sijoittuvassa tarinassa Kaijan asiakasvirta on vuolas - nuori huumeäiti, pakkoavioliittoa pelkäävä maahanmuuttajatyttö, vakiintunut aviopari kytevine ristiriitoineen sekä lukuisat muut. Heistä jokainen hakee oman ratkaisunsa osaamatta aavistaa, minkälaiseen lopputulokseen valinta johtaa. Tapauksia yhdistää myös usko siihen, että yksi turvallinen ihminen voi pelastaa kokonaisen elämän. Sisko Koskiniemi on työskennellyt kymmenen vuotta sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella. Koskiniemi asuu Rovaniemellä ja jatkaa edelleen lastensuojelun parissa. Hänen esikoisteoksensa Kääntöpuolella lapsuus julkaistiin 2015.