Puna-armeijan suurhyökkäys kesällä 1944 tuli yllätyksenä Suomen sodanjohdolle. Lentorykmentti 3:n komentaja everstiluutnantti Gustaf ?Eka? Magnusson oli kuitenkin aavistanut sodan lopputuloksen jo varhain ja toteuttanut hävittäjien johtamisjärjestelmän Kannaksella sekä laatinut lentorykmenttinsä vetäytymissuunnitelman. Näiden valmistelujen ansiosta vähälukuiset hävittäjämme kykenivät taistelemaan vihollisen ilmaylivoimaa vastaan ja aiheuttamaan hyökkääjälle tuntuvia tappioita.

Eka Magnusson oli perehtynyt hävittäjien johtamiseen 30-luvulla tekemillään ulkomaankomennuksilla, mutta uudistusmielinen upseeri ei saanut vastakaikua Ilmavoimien johdolta ja hän joutui kamppailemaan näkemystensä puolesta vielä sotienkin aikana. Talvisodan syttyessä Magnusson joutui laivueenkomentajana epätoivoiseen tehtävään puolustaessaan pienellä hävittäjäosastolla Kannaksen ilmatilaa. Raskas kokemus sai hänet vakuuttumaan hyvin johdetun ja suorituskykyisen hävittäjäaseen tärkeydestä pienen maan puolustuksessa.

Kun Suomen kohtalon hetki sitten koitti kesällä 1944, havaittiin Magnussonin luoman johtamisjärjestelmän merkitys puolustustaistelussa ja hänelle myönnettiin ansioistaan Mannerheim-risti. Myös alaiset arvostivat Magnussonia - hän oli komentaja, joka loi laivueensa hengen osallistumalla miestensä rinnalla ilmataisteluihin.

Eka Magnusson on tunnettu saavutuksistaan hävittäjäkomentajana, mutta hän oli myös humanisti ja henkinen etsijä, joka perehtyi eri uskontoihin ja oli kiinnostunut teosofiasta sekä ruusuristiläisyydestä. Kirjan sivuilta piirtyykin kuva poikkeuksellisesta upseerista ja ihmisestä, joka kulki vankkumatta valitsemallaan tiellä.