Neulemallien käsikirja sisältää 300 uuden ja perinteisen neulemallin vaiheittaiset ohjeet, mallikuvat ja kaaviot. Ne on jaoteltu tekniikan mukaan esimerkiksi pintaneuleisiin, palmikoihin, kirjoneuleisiin ja pitsineuleisiin, ja niissä kerrotaan mallin vaikeusaste. Kirjassa edetään tavanomaisia neulemalleja pidemmälle - mukana on moderneja ja erikoisia neulemalleja ja ohjeet myös kirjainten ja numeroiden neulomiseen. Lopussa on perustietoa neulomisen tekniikoista, silmukoista ja neuleiden suunnittelusta mallien pohjalta. Helppolukuisine ohjeineen ja kaavioineen sekä havainnollisine ja kauniine valokuvineen kirja on erinomainen apuväline neulojalle, joka haluaa yksiin kansiin neulonnan perustekniikat ja monipuolisen neulemallivalikoiman. Lesley Stanfield ja Melody Griffiths ovat tunnettuja neule- ja virkkaussuunnittelijoita. Kumpikin heistä on työskennellyt eri käsityölehdissä ja kirjoittanut useita teoksia neulonnasta ja virkkauksesta.