Valo taipuu -runokokoelmassa ihminen on pysähtynyt menneisyytensä ja kohtalonsa äärelle. Viestit kulkevat tästä hetkestä menneeseen ja seuraavassa jo kohti tulevaa. Sanansaattajina ovat linnut, luonnonilmiöt ja esi-isät.

Kokemus kehon vankilasta vapauttaa etsimään mielen iloa sisäpuolelta - valo taipuu sinnekin. Sisältäpäin loistava surun valo paljastaa ihon sisäpintaan kirjotun onnen. Valo taipuu osoittaa, että elämä on vain hetki suurten vuodenaikojen välissä, olevaisen viides vuodenaika.