Afrikkalaisella öljypalmulla on nykyään huono maine. Syytösten perusteella se pahentaa maailman nälkää, tuhoaa sademetsiä ja vie elintilaa orangeilta. Totta vai tarua? Onko biopolttoaineiden tuotannolla tulevaisuutta?

Öljypalmuviljelmien perustaminen Indonesiassa on usein tarkoittanut kyläyhteisöjen maiden varastamista suuryhtiöiden käyttöön. Miljoonia hehtaareja poimintahakattuja sademetsiä on muutettu öljypalmuviljelmiksi. Erityisesti Papuassa öljypalmun viljely uhkaa niellä myös suuren määrän luonnontilaista sademetsää. Silloin kun turvemaille perustettuja öljypalmuviljelmiä on raivattu polttamalla, tuloksena on ollut myös suuria hiilidioksidipäästöjä.

Öljypalmujen viljely ei kuitenkaan ole pahentanut maailman nälkää, vaan päin vastoin lisännyt ihmisravinnoksi kelpaavan ruuan tuotantoa myös silloin, kun itse palmuöljy on käytetty biopolttoaineiden tuotantoon.  

Öljypalmut ovat Risto Isomäen mukaan tuhansien vuosien ajan muodostaneet kestävällä tavalla harjoitetun maatalouden selkärangan koko kostean tropiikin alueella.  Öljypalmujen viljely tarkkaan valikoiduilla alueilla olisi myös omana aikanamme ekologisesti kestävin tapa tuottaa maailmalle biopolttoaineita.  

Järkevä biopolttoaineiden tuotanto tasoittaisi nopeasti toisiaan seuraavien lama- ja nousukausien vuoristorataa, johon öljyn ja maakaasun hintojen raju heilahtelu on nyt johtamassa. Biopolttoaineiden tuotanto on myös suurin mahdollisuus, jonka etelän köyhät pienviljelijät tulevat koskaan saamaan.

Tieteis- ja tietokirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti Risto Isomäki on ollut 1980-luvulta lähtien mukana lukuisissa trooppiseen maa- ja metsätalouteen liittyvissä kehitysyhteistyöhankkeissa. Isomäen laajaan kirjalliseen tuotantoon kuuluvat mm. Menestysromaani Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) sekä Into-pamfletit Kosminen rakkaus vai suuri saatana - 20 päätöstä ydinvoimasta (2009) ja Ydinvoima Fukushiman jälkeen (2011).