Entinen natsijohtaja paljastaa tietonsa liikkeen sisältä ja kertoo varoittavan elämäntarinansa. Sisäministeriön mukaan uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliike voi aiheuttaa ?yhteiskunnallisesti merkittäviä turvallisuusuhkia?. Sen jäsenet ovat syyllistyneet Jyväskylän kirjastopuukotukseen Äärioikeisto Suomessa -kirjan (Into, 2012) yleisötilaisuudessa, kaasuiskuun Pride-kulkueessa ja muihin väkivallantekoihin. Järjestön tavoitteena on kansallissosialistinen Pohjola. Oulusta kotoisin oleva Esa Henrik Holappa alkoi 17-vuotiaana verkottua Saksan, Yhdysvaltojen ja Ruotsin uusnatsien kanssa tavoitteenaan uusnatsijärjestön perustaminen Suomeen. Se toteutui vuonna 2008, kun Suomen Vastarintaliike syntyi. Holapasta tuli järjestön johtaja. Vuonna 2014 Holappa katui toimintaansa ja aloitti salaisen irtautumisen liikkeestä. Hän päätti kertoa sisäpiiritietonsa ja varoittavan tarinansa julkisuuteen.