Hjalmar Löfving (1896-1968) kuului suomalaisen sarjakuvan, animaation ja lastenviihteen pioneereihin. Tunnetuimman hahmonsa Olli Pirteän lisäksi Löfving piirsi Pörröpää-Iivaria, Pekka Pontevaa, Tommi Typykkää, Mikko Tarmokasta - ja kirjaimellisesti kymmeniä muita sarjakuvia. Setä Pim-Pom- Hjalmar Löfvingin kummat kuvat avaa ikkunan aikaan, jolloin lastenlehtiä luettiin innokkaasti ja niiden kehittävään ja sivistävään vaikutukseen uskottiin. Pilapiirtäjänä aloittaneesta Löfvingistä tuli nopeasti Suomen tuotteliain lastenpiirtäjä. Hyväntuulisten ja viivaltaan persoonallisen pyöreiden sarjakuvien lisäksi hän loihti kuva-arvoituksia lehtien tehtäväsivuille, esiintyi Suomen ensimmäisissä lasten TV-ohjelmissa kuten Niksulan TV:ssä ja kiersi tapaamassa lapsia Säästöpankin Lipas-setänä. Sarjakuvamuseo ry. on tuottanut Löfvingin urasta taidenäyttelyn, joka nähdään tänä ja ensi vuonna useissa Suomen gallerioissa ja museoissa. Ville Hännisen (s. 1976) monialaiseen tuotantoon kuuluu muun muassa Sarjatulta! - Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat Jussi Karjalaisen kanssa. Teos oli Suuren Journalistipalkinnon ehdokkaana vuonna 2015.