JJ Hoffman huolehtii sekä toimeksiantajistaan että asiakkaistaan herättämättä turhaa huomiota tai levottomuutta. Vapaan ammattimiehen palveluksia ovat hyvällä menestyksellä käyttäneet niin brittien ulkomaantiedustelu MI6 kuin amerikkalaisten CIA ynnä muut isot talot. Niin sanotut asiakkaat tosin ovat päässeet hengestään, mutta sehän juuri on tarkoitus. Pääasia, ettei kukaan kärsi turhaan eikä niin ikään turhia jälkipuheita synny. Vaan kun erään huolella hoidetun asiakkaan viehättävä leski ja äitinsä uuteen ystävään mieltyvät lapset pääsevät sekoittamaan JJ:n henkilökohtaista elämää, kohdistuu vaara pian häneen itseensä. Englantilaisen Kevin Wignallin (s. 1967) kirjoissa yhdistyvät jännitys ja nopeasti iskevä väkivalta omaperäisellä tavalla lähes melankoliseen mielenmaisemaan. Wignall on opiskellut politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita sekä ollut Chatham House -ajatushautomon jäsen. Ihmisiä kuolee on Wignallin vakuuttava esikoisteos vuodelta 2001. Toteava nimi kuvastaa sellaisenaan kirjan tyylilajia. Siihen tarttuakseen ja kiinni jäädäkseen ei tarvitse olla varsinainen rikos- tai vakoilukirjallisuuden suurkuluttaja.