Ihmisen toiminta on muuttanut maapalloamme: olemme kohdanneet ekologiset rajat ja osin jo ylittäneet ne. Ilmasto on muuttumassa ennakoimattomaksi, luonnonvarat hupenevat liikakäytön takia ja ympäristövauriot lisääntyvät. Väestön määrä kasvaa, samoin köyhyys ja eriarvoisuus. Luonnon monimuotoisuus vähenee ja sen ihmiselle tarjoamat ekosysteemipalvelut vaarantuvat. Korkean elintason Suomessa voi olla vaikea ajatella, että ilmastonmuutos, luonnonvarojen hupeneminen ja vakavat ympäristövauriot ovat todellisia ja vaikuttavat merkittävästi ihmisten elämiseen. Tarkastelu pitäisikin laajentaa globaaliksi, jolloin ongelmat ymmärrettäisiin paremmin. Mitä voisimme asialle tehdä? Dosentti Pekka Borgin ja KTT Maria Joutsenvirran kirja on kokonaisvaltainen ja kiihkoton ekologis-taloudellinen katsaus maapallon luonnonvarojen käyttöön. Sen perusviesti kuuluu: on pyrittävä ehkäisemään mahdollinen ilmasto- ja ekokatastrofi kaikin keinoin. Vallitsevat talousmallit luotiin aikana, jolloin luonnonresursseja oli runsaasti suhteessa väestömäärään. Sittemmin olemme siirtyneet ehtyvien resurssien maailmaan, minkä vaikutus ihmisen taloudelliseen toimintaan on mullistava. Kuinka voimme elää vastuullisemmin kuluttamalla vähemmän luonnonvaroja, energiaa ja tavaroita? Muutos ei ole uhraus eikä kärsimys, vaan rikkaus ja omatoimisen aktiivisuuden alku.