Kotka tunnetaan erämetsien arkana aatelisena, uljuuden perikuvana, mahtilintuna, mytologiassa ilman ja tuulen vertauskuvana. Kristillisessä perinteessä kotka vertautuu Jumalaan ja ylösnousemukseen, ja se on myös vallan symboli. Onhan kotka jo olemukseltaan vaikuttava lintu: sen siipiväli voi olla jopa reilusti yli kaksi metriä. Suomalaisten suhtautuminen kotkaan on ollut kaksijakoinen: sitä on sekä vainottu että kunnioitettu. Tänä päivänä vaino on vähenemässä, ja kotka tekee paluuta pesivänä eteläiseen Suomeen. Hannu Hautala otti ensimmäisen kotkakuvansa jo viisikymmentä vuotta sitten. Silloin kohteena oli Suomen eteläisimmän pesivän parin poikanen. Pesä oli Hannun synnyinpitäjän naapurikunnassa Karstulassa. Siitä alkoivat yhä jatkuvat retket ja vaellukset kotkan mailla, ja uusia kuvakulmia on edelleen tarjolla. Vappuna 1970 Hannu jäi autonasentajan toimesta vapaaksi valokuvaajaksi. Harrastus muuttui työksi. Kotkasta tuli elämänmittainen kiinnostuksen ja intohimon kohde, Hannun sielunlintu. Varsinaisen läpimurron kaikkien tuntemaksi luontokuvaajaksi Hannulle toi kuva parittelevista kotkista, joka valittiin Vuoden lehtikuvaksi 1973. Kotkakuvausten alkuvaiheessa materiaalina oli mustavalkoinen filmi. Sitten tulivat parantuneet väridiafilmit. Digikuvaukseen Hannu ei ole nähnyt syytä siirtyä. Kehittynyt kuvankäsittely- ja kirjapainotekniikka saa vanhoista kuvista niin paljon esiin. Teoksen tekstiosuus perustuu haastatteluihin, joissa Hannu Hautala kertoo kuvauskokemuksistaan kotkan parissa aina 1960-luvulta lähtien. Tekstistä vastaa tietokirjailija Seppo Parkkinen.