Kaikki mitä olet halunnut tietää kaikista Zeppelinin levyistä. Led Zeppelin oli maailman kovin rockbändi, jonka musiikin löytää aina uusi sukupolvi edellisen jälkeen. Bändi levytysten kuunteleminen avaa joka kerran uusia ulottuvuuksia, sillä nelikon musiikillinen osaaminen ja mielikuvitus ovat yhä vertaansa vailla. Led Zeppelin on myös kieltäytynyt reunionkiertueista paria spesiaalikeikkaa lukuun ottamatta. Led Zeppelinin musiikkia on joskus kuvailtu heavyksi, mutta todellisuudessa se oli kiehtova yhdistelmä bluesia, rockia, folkia ja countrya. Tässä kirjassa Zeppelintietäjä Martin Popoff purkaa kaikki 81 bändin studioraitaa alkutekijöihinsä. Hän avaa olosuhteet, joissa biisit tehtiin, äänityssessiot ja niiden historialliset viitekehykset. Albumeihin johdattavat esseet on varustettu yksityiskohtaisin julkaisutiedoin. Upea kuvitus, joka koostuu harvoin nähdyistä otoksista lavalta ja sen ulkopuolelta sekä muistoesineistä, palauttaa mieliin, millainen voimanelikko modernin rock'n'rollin peruskiven muurannut Led Zeppelin oli. Kirjan suomalaisen esipuheen on kirjoittanut rumpalilegenda Teijo ?Twist Twist? Erkinharju, John ?Bonzo? Bonhamin Triplettiritarien veljeskunnan suurmestari. Martin Popoff on brittiläinen musiikkijournalisti, joka on kirjoittanut mittavan pinon kirjoja raskaamman pään musiikista.