Mustan taiteen syksyn tuotannossa on mukana myös nuorempaa tekijäpolvea. Tekla Inarin kuvaa ja tekstiä yhdistävä valokuvateos Perintö kertoo suomalaista yhteiskuntaa monella tapaa koskettaneesta aiheesta: sodan traumasta ja sukupolvelta toiselle siirtyneistä taakoista sodanjälkeisessä Suomessa. Runollinen, kollaasimainen teos kuvaa nuoren naisen äänellä yhden perheen ja suvun ankaran tarinan. Uusista ja vanhoista valokuvista, runoista ja lyhyistä proosateksteistä koostuva kokonaisuus muodostaa kiehtovan punoksen menneestä ja nykyisyydestä. Tyylilajiltaan teos edustaa fiktiivistä dokumentarismia. Teos on saanut Taiteen edistämiskeskuksen valokuvateosten laatutuen. Taustatekstin siihen on kirjoittanut kirjailija ja historioitsija Sirpa Kähkönen. Teoksen graafisen muotoilun on toteuttanut nuoren polven graafikko Jaakko Suomalainen yhteistyössä tekijän kanssa. Teos ilmestyy kaksikielisenä: sen tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi. Tekla Inari on Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta syksyllä 2015 valmistuva nuori taiteilija, joka käyttää tällä hetkellä ilmaisuvälineinään tekstiä ja valokuvaa. Työskentelyssään hän pyrkii yhdistämään henkilökohtaiset tarinat laajempien yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimiseen.