Kuinka suolisto ja aivot toimivat yhdessä? Terve suolisto, tasapainoinen mieli Perhosia vatsassa ennen työpaikkahaastattelua? Etova olo, kun näet jotain ällöttävää? Päätös, jonka tiedät oikeaksi, koska se on tehty ?vatsanpohjatuntumalta?? Suolisto mielletään usein vain ruoan käsittelylaitokseksi, mutta se vaikuttaa paljon myös mielialaamme ja päätöksiimme. Masentuneen ihmisen ruoansulatus lähes pysähtyy, ja on saatu viitteitä siitä, että suolistomikrobeja vaihtamalla arasta voi tulla sosiaalinen. Jos aivojen ohjaama stressijärjestelmä on varhaislapsuudessa muokkaantunut liian herkäksi, seurauksena voi olla monenlaisia suolisto-oireita. Selittämättömistä vatsakivuista kärsii useampi kuin joka kymmenes. Vatsan ja aivojen välisen tiedon valtatien toimintahäiriöt voivat aiheuttaa myös esimerkiksi ruoka-allergiaa, masennusta, ahdistusta ja väsymystä, ja ne saattavat vaikuttaa jopa Parkinsonin taudin ja Alzheimerin puhkeamiseen. Viisas vatsa kokoaa yhteen uusinta tietoa suoliston ja aivojen yhteistyöstä ja neuvoo, miten muutamilla yksinkertaisilla ruokavalion ja elintapojen muutoksilla on mahdollista kohentaa mielialaa, voimistaa immuunipuolustusta, vähentää tautiriskiä ja jopa pudottaa painoa. Kiehtovasti ja vakuuttavasti kirja osoittaa, että mielen ja suoliston välinen tasapaino on avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Lääketieteen tohtori Emeran Mayer on tutkinut aivojen ja kehon yhteistyötä jo neljäkymmentä vuotta. Hän johtaa Kalifornian yliopiston Oppenheimer Center for Neurobiology of Stress and Resilience -tutkimuskeskusta. Viisas vatsa -kirjan käännösoikeudet on myyty yli kymmeneen maahan.