Maaseudun Tulevaisuus on ilmestynyt yhtäjaksoisesti 100 vuotta, pidempään kuin Suomi on ollut itsenäinen. Lehti on toteuttanut alusta alkaen saamaansa tehtävää maaseudun puolestapuhujana. Samalla se on ollut yhteiskunnallisia asioita käsittelevä yleissivistävä julkaisu. Maaseudun Tulevaisuus on omaleimainen ilmiö maatalous- ja etujärjestöomisteisessa lehdistössä, sillä samankaltaista julkaisua ei Euroopassa ilmesty. Lehden selviäminen niin yhteiskunnallisessa kuin lehtialan ristiaallokossa on ollut poikkeuksellista. Tuona aikana aura kyntänyt usein vastamäkeen, mutta sadosta on tullut entistä runsaampi. Voimavaroina ovat olleet vahva erityistehtävä ja uskollinen alan lukija. Eikä loppua ole näköpiirissä.