Mihin ja minkälaisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin meillä on oikeus? Ja mitä, jos oikeutemme eivät toteudukaan? Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja Suomen perustuslain määrittelemät sosiaaliset oikeudet on otettava huomioon sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja toimeentuloturvan järjestelmiä rakennettaessa ja alan lainsäädäntöä säädettäessä ja toimeenpantaessa. Kirjassa tarkastellaan perustuslaissa turvattuja sosiaalisia perusoikeuksia ja kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita ja pohditaan niiden vaikutusta mm. ajankohtaisiin säästötoimiin. Lisäksi pohditaan sosiaalisten oikeuksien järjestämisen muutostrendejä ja sosiaalisten ihmis- ja perusoikeuksien muutoksille asettamia rajoja. Kirjassa käsitellään myös sosiaalisten oikeuksien toteutumista eri ryhmien, kuten lasten, vammaisten, päihdeongelmaisten ja vanhusten, palveluissa. Lopuksi tarkastellaan vielä sosiaaliturvaan liittyvää jälkikäteistä oikeusturvaa. Kirja pohjautuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Kelan tutkimuksen ja Suomen sosiaalioikeudellisen seuran seminaarisarjaan. Se on suunnattu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja tutkijoille, mutta soveltuu myös oppikirjaksi oikeustieteen ja sosiaalitieteiden opinnoissa.