Käppänät on tarina 10-vuotiaasta Venlasta, sekä hänen koiristaan Milosta ja Missystä. Koulussa Venla on aika yksinäinen. Häntä kiusataan lukemisesta, joka on vielä hidasta. Venlan mummu on joutunut sairaalaan ja muuttaa sitten vanhainkotiin. Venla käy tapaamassa mummuaan lähes päivittäin. Venla aloittaa Milo-koiran kanssa uuden harrastuksen ja sitä kautta rohkaistuu esiintymään luokan edessä. Missy-koira taas tuo Venlalle varmuutta lukemiseen. Näin heistä tulee hyvä pari ilahduttamaan vanhuksia. Pienten koirien avulla avautuu myös mahdollisuus ystävyyteen. Jaana Levola on mukauttanut selkokielelle kolme Kari Levolan kirjaa: Leevi ja Leonora 2010, Tahdon 2011 ja Kaksi palkkia latausta 2013. Heppapoika on hänen ensimmäinen oma selkokirjansa, ja se ilmestyi vuonna 2016.