Aurinko lämmittelee keväthankia, tekee jo mieli upottaa sormet multaan. Aloittelevan puutarhurin ikkunalaudalta nouseekin jo ensimmäiset versot. Ruokaa omasta maasta -kirja sisältää helppoja ideoita ja reseptejä miten voit hyödyntää puutarhan ja torin antimia vaivattomasti. Kirjassa myös kerrotaan sesonkikasvien terveysvaikutuksista ja opit tuntemaan, mikä vaikutus laadukkaalla ruokavaliolla on mielialaan ja arjessa jaksamiseen. Itse kasvattamien kasvisten maku ja ravintoainesisältö on parasta lääkettä. Kirjassa on myös ohjeet hillojen, hapatettujen tuotteiden ja pikkelssien valmistamiseen. Kirjan ohjeilla nautiskellaan puutarhan herkuista juuri silloin, kun ne ovat parhaimmillaan. Terveysintoilija Tiina Hälvä kasvattaa raaka-aineita keittiöpuutarhassaan itse niin paljon kuin mahdollista.Tiina Hälvä on toiminut yli 15 vuotta ravitsemusasian-tuntijana Suomessa ja Ruotsissa.