Hiljaisin, helpoin kaikista. Hän, joka ei koskaan valita. Hän olen minä. Makaan vanhustentalossa, vuoteessa, siinä ovesta ensimmäisenä. En valita ja hiljaakin olen. Tämä siksi, että Luoja on näin minulle määrännyt. Tämä on nyt elämäni, kohtaloni. Sanottavaa minulla olisi paljon, ehkä hieman valittamistakin joskus. Tämä on tarinani. Samalla se on kaikkien meidän helppojen vuodepotilaiden ääni vuoteesta, kaikkien meidän jotka olemme jääneet vangiksi oman päämme sisään. Vanhustenhuolto Suomessa puhuttaa: mitä on hyvä hoito, arvokas vanhuus, riittävä hoitohenkilökunnan määrä. Tarinan tarkoituksena on muistuttaa siitä, ettei kukaan voi arvata toisen ajatuksia. Mikään ei ole itsestään selvää. Lähtökohta olkoon se, että kommunikoimaan kykenemätön ihminenkin näkee, kuulee, ymmärtää. Paljon enemmän kuin kukaan uskoisi. Kysytään sitä hoidettavilta itseltään. He tietävät oikeat vastaukset.