Kattava tietopaketti uusille ja tuleville metsänomistajille. Kirjaan on koottu keskeiset asiat, jotka metsänomistaja kohtaa heti omistuksensa alkumetreillä. Kirjan avulla on helppo ymmärtää, mitä mahdollisuuksia ja vastuita omistaminen tuo tullessaan. Ajantasainen opas tutustuttaa lukijansa monipuolisesti metsään ja metsätalouteen. Metsänomistus on aina omistajansa näköistä, sillä metsän käyttötavoista päättää metsänomistaja. Metsän hoitamisen tavoitteena voi olla muun muassa tulonhankinta ja varallisuuden hoito sekä kasvavat virkistys-, maisema- ja suojeluarvot tai vaikkapa metsätyössä kohoava kunto. Suositun oppaan uudistetussa painoksessa esitellään selkeästi muun muassa metsänhoidon perusperiaatteet, metsäsuunnitelma, puukaupan teko ja keskeiset veroasiat sekä opastetaan monipuolisesti tiedon ja palvelujen hankkimiseen. Kaikki tärkeimmät metsänomistajaa palvelevat toimijat tulevat lukijalle tutuiksi.