100 keittiömestarin ja ravitsemusasiantuntijan yhdessä kehittelemää reseptiä tarjoavat kekseliäitä maidottomia muunnelmia suosituista ruokalajeista, esimerkiksi suolaisesta piirakasta, lasagnesta, laatikkoruoista, jäätelöstä ja juustokakusta. Joukossa on myös runsaasti aasialaistyyppisiä ruokalajeja. Kirjan ruokaohjeet ovat helppotekoisia ja maistuvia, ja niistä löytyvät sopivat ohjeet jokaiseen makuun ja tilaisuuteen. Kirja sisältää houkuttelevien ruokaohjeiden lisäksi paljon hyödyllistä tietoa ja neuvoja terveellisen maidottoman ruokavalion suunnitteluun sekä toteuttamiseen. Asiantuntijoiden laatimat ohjeet tuovat apua hankaliin tilanteisiin, kuten ulkona syömiseen, kaupassa käymiseen sekä myös lasten ruokavalion suunnitteluun. Maidottoman ruokavalion kaikki näkökohdat käsitellään ja selitetään kirjassa ymmärrettävästi ja yksityiskohtaisesti. Mukana on käytännön vinkkejä, esimerkiksi ohjeita ruoka- ja oirepäiväkirjan pitämisestä.