Lasten Aurinkovuosi on havainnollinen ja hyväntuulinen opas ympäristöystävälliseen lastenkulttuuriin taidekasvatuksen keinoin. Kirja vie lukijansa matkalle kävyistä ja risuista syntyvän leikin maailmaan. Lasten Aurinkovuosi muistuttaa kuinka lapsen luovuus on portti kestävän kehityksen luomiseen. Teos on opaskirja kasvattajille, niin kodeissa, kerhoissa, kouluissa kuin päivähoidossa - kaikille ympäristö- ja taidekasvatuksen yhdistämisestä kiinnostuneille. Lasten Aurinkovuoteen mahtuu koko vuodenkierto puuhineen. Oivallus luonnon kiertokulusta ja materiaalien kierrättämisestä syntyy itse tekemällä ja toimimalla. Kirjan keskipisteenä ovat lapsen omat taidot ja näkemykset. Oppaan alun tieto-osa tutustuttaa aurinkoisen ekologian perusperiaatteisiin, tunnelmallinen vuodenkierron kuvaus esittelee ympäristöstä löytyvien kierrätys- ja luonnonmateriaalien käyttömahdollisuuksia, ja lopun tarkemmat ohjeet antavat vinkkejä ideoiden soveltamiseen arjessa ja juhlissa. Lasten Aurinkovuosi -kirja perustuu valtakunnallisen Lapsenpäivä-palkinnon voittaneen Lasten Aurinkojuhla -tapahtuman toimintaperiaatteisiin. Palkinnon vuonna 2007 myöntänyt kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin kiitti ympäristö- ja taidekasvatuksen yhdistävää tapahtumaa sisällöltään ajankohtaiseksi. Ympäristöministeriö sekä useat ympäristö- ja kulttuurialan säätiöt ovat tukeneet Lasten Aurinkovuosi -kirjaa. Lisää tietoa aurinkotoiminnasta saat osoitteesta www.aurinkojuhla.net